Gastronomisia elämyksiä ja teemallista yhteistyötä
Orimattilan Luhtikylän koululla
(8.5.2010)
 
Lahden Rotisseurs on vuosittain järjestänyt yhden tapahtuman jossain Lahden voutikunnan alueen koulussa. Tapahtumat ovat herättäneet mielenkiintoa ja niiden järjestäminen on koettu yhdeksi vuoden tärkeäksi tapahtumaksi. Luhtikylän koulun rehtori Mauri Lehto oli kuullut tapahtumista ja oli ilmoittanut koulunsa halukkuudesta päästä mukaan. Tänä vuonna koulu valittiin - joten voutikunnan jäseniä, ravintolakoulutuskeskus Salpauksen opiskelijoita ja 25 innokasta Luhtikylän koulun oppilaista kokoontuivat Luhtikylän koululle toteuttamaan yhteistä tapahtumapäivää ruuan merkeissä.Keskeinen teema ja yhdistävä tekijä oli ruoka, jonka lapset valmistivat rotissöörien opastuksella - ja jonka tuloksista lasten vanhemmat oli kutsuttu nauttimaan äitien päivän aaton lounaan merkeissä klo 13.
 
Luhtikylän koulu oli saanut rotissöörien yhteydenoton jo syksyllä ja oppilaat saivat ennakkotehtävänä miettiä ruokaehdotuksia. Jollekin olisi ehdotusten perusteella riittänyt nakit ranskalaisilla tai pekonia paistetulla kananmunalla - mutta myös luovuus kukki, vaihtoehtoja löytyi katkarapukasarista pihveihin ja piiraisiin.
 
Koulun tiloissa 80 henkilölle valmistettava ateriakokonaisuus vaati pohdintoja ja tuloksena päivän menuksi valikoitui suhteellisen haastava kokonaisuus.
 
Alkuruoaksi kasvissosekeitto, yrttiöljyä ja auringonkukkaleipäset
Lämpimänä ruokana pippuri-aurajuustobroileria keltaisella kasvis- pilahviriisipedillä, vihreää salaattia. Jälkiruokana pikku lettusia ja mansikka-mustikkarahkaa
 
Rotisseurs -varakyökkineuvos Markku Torikka koordinoi tehtävät. Lauantai-aamuinen ”käskynjako” alkoi iloisissa merkeissä, kun valittiin viiteen valmistus -osioon, työskentelemään kuhunkin rotissööri ja puoli tusinaa lasta. Luhtikylän koulun ruokalaemäntä luovutti valtakuntansa päiväksi käyttöömme, opasti, että välineet löytyvät, juoksutti jouhevasti valmistuskippojen ja -kuppien kokoamisen esipesusta tiskikoneeseen. Me puolestamme lupasimme siivota paikat päivän jäljiltä ja yhteistyö toimi.
 
Puolivalmisteita ei käytetty, vaan kaikki työvaiheet tehtiin alusta loppuun keittolan pienessä valmistustilassa. Sopu antoi sijaa, yhteentörmäyksiä ei tullut, vaikka meno ja huiske oli melkoinen. Allekirjoittanut toimi alkuruokaryhmässä, jossa tehtävämme oli valmistaa seitsemästä juures-/vihanneslajikkeesta kookosmaitopohjainen kasvissosekeitto, johon raaka-aineita kuorittiin ja paloiteltiin kiloittain. Sipulien paloitteleminen sai kyyneleet virtaamaan, kyhmyisten bataattien ja palsternakkojen puhdistaminen vaati kuorimisen lisäksi ”kaiverrustaitoja”, mutta koululaiset olivat niin innokkaina mukana, että työt etenivät nopeammin, kuin niitä ehti jakaa. Huoli lasten väsymisestä sai ehdottamaan taukojen pitämistä, mutta omassa ryhmässäni ollut herttainen Veerakin kysyi: ”Tämä on niin kivaa, onko pakko pitää taukoja?” Varakyökkineuvos myötäelävällä otteellaan ns. katsoi päältä, antoi hyvää opastusta ja toimi myös makukoordinaattorina - yhdessä haistellen ja maistellen – mausteita ja muita lisäyksiä ehdotellen.
 
Koulutuskeskus Salpauksen opiskelijat Lahdesta ottivat vastuulleen kattamisen ja tarjoilun, mikä oli iso työ, sillä voimistelusalista koristelemaansa juhlasaliin oli tiedossa 80 ruokailijaa. Osa opiskelijoista ehti myös keittiön puolelle ja oli kiva kuunnella nuorten urasuunnitelmia, josta oma ravintola oli ehkä se ykkösjuttu.
 
Tarveaineet ruokiin oli saatu Lahden Rotissöörien toimesta lahjoituksena alan toimijoilta. Ruokailuun osallistuneilta vanhemmilta perittiin pieni maksu, joka tuotto meni lyhentämättömänä Luhtikylän koulun ja lasten käyttöön.
 
Vanhemmat saapuivat paikalle hyvissä ajoin. Pientä odotusta ja juhlamieltä oli aistittavissa, kun keittiöjoukkoihin kuuluneet lapset siirtyivät vanhempiensa seuraan - ja rooli kokkihattuisena ruuanlaittajana vaihtui yhteiseen ruokailuun perheen kanssa.
 
Annostelimme Salpauksen opiskelijoiden avustuksella lautasille alkukeiton ja yrttiöljyn. Toiset opiskelijoista kiiruhtivat tarjoilemaan ne pöytiin auringonkukkaleipästen kanssa. Iloinen puheensorina täytti juhlasalin – vetäydyimme hetkeksi aulatiloihin, josta annosteltiin pääruoka vietäväksi pöytiin. Täydellä syyllä ja monen lausumalla kiitoksella voi sanoa: ”Ruoka oli hyvää – ja sitä oli riittävästi.”
Teimme nimittäin tarkoituksella tarjoilusta runsaan, sillä syystäkin lasten piti saada olla ylpeitä runsaasta tarjoilusta. Tässä äitienpäivän aaton juhlassa he olivat olleet tekemässä äideille ja isille ruokaa. Ihan itse!
 
Koulun rehtori Mauri Lehto käytti kiitospuheenvuoron, jossa hän korosti tapahtumassa saadun kasvatuksellisen näkökulman toteutumisen.
 
Onnistuneen päivän jälkeen oli helppo hymyillä. Kenelläkään ei näyttänyt olevan kiire lähteä kotiin, vanhemmat tulivat kyselemään rotissööreistä ja päivän kulusta Luhtikylässä - ja totta kai omien lasten osallistuminen puhutti. Juniorikokit kertasivat onnistumisen iloa kuvastavalla tavalla omia tekemiään ja tehtäviä. He olivat upea joukko, Veera, Ninni ja kaikki muut!
 
Varakyökkineuvos Torikan sanoilla:
 ”…Tärkeässä tapahtumassa toteutui hienosti antoisa kokemus sekä lapsille että myös meille itsellemme. Saimme hyvää palautetta ruuista ja lasten vanhemmat olivat vilpittömästi kiitollisia tapahtumasta. Lasten kommentit ja iloinen työskentely oli mahtavaa kuunneltavaa ja katseltavaa, jonka jokainen meistä varmasti huomasi! Uskon ja olen aivan varma, että näistä kahdestakymmenestäneljästä lapsesta, jotka olivat kanssamme ruokaa valmistamassa, tulee ruoanvalmistajia tulevaisuudessa. Ehkä siitä tulee jollekin jopa ammatti. Todennäköisesti vanhemmatkin antavat lastensa tehdä kotona enemmän keittiössä, kun saivat tuta tuloksista! Veimme paistinkääntäjien aatetta kunniakkaasti eteenpäin ja saimme varmasti tekemisellämme järjestölle ystäviä…” Näihin sanoihin oli helppo yhtyä. (kirjoittajan huomautus! Markku Torikka on keittiöpäällikkö ja vastaa Mediatalo ESA:n ravintolapalveluista)

Kesämielellä – aurinkoa odotellen ja toivotellen!
 
Mme Aila Irmeli PUKKILA
Dame de la Chaîne
La Confrérie de la Chaîne des Rôtisseurs Finlande,
Lahden Voutikunta


Taustaa La Confrérie de la Chaîne des Rôtisseurs -järjestöstä Paistinkääntäjät - virallisemmin La Confrérie de la Chaîne des Rôtisseurs on järjestö, jonka toiminta tähtää gastronomian, kansallisen ja kansainvälisen keittiön, sekä pöytä- ja juomatapojen vaalimiseen. Järjestön tavoitteena on edistää kansallista ja kansainvälistä ruokakulttuuria lisäämällä harrastajien ja ammattilaisten vuorovaikutusta. Toimintaa on noin 70 maassa. Järjestön tunnuksen saaneet ovat alansa huippuosaajia, ja harrastajajäsenetkin alaan syvällisesti perehtyneitä. Jäsenmäärä Suomessa on noin 1800 henkilöä, joista 2/3 on harrastajia ja 1/3 ammattilaisia. Jäsenistä naisia on noin 30% ja miehiä 70%. Suomi on jaettu 10 voutikuntaan, joiden toimintaa johtaa aluevouti Bailli Régional paikallisen voutineuvoston avustuksella. Alueelliset tapahtumat vaihtelevat kunkin alueen kulttuurin ja tarjonnan mukaan. Yhteistä Rôtisseurs-tapahtumille on, että kaikki liittyy tavalla tai toisella gastronomiaan, raaka-aineisiin, ruokatuotantoon, tapakulttuuriin, juomakulttuuriin.Tapahtumiin kuuluvat erilaiset teemaillalliset laadukkaine juomineen, ruoanvalmistuskurssit, vierailut elintarviketuottajien luona, nuorten kokkien ja nuorten sommelierien kilpailut. Jäsenten toivotaan tutustuvan eri voutikuntien tapahtumiin ja vierailemaan myös eri alueiden tapahtumissa.La Confrérie de la Chaîne des Rôtisseurs Finlande,http://www.rotisseurs.fi/
 
Lahden paistinkääntäjät
http://www.rotisseurs.fi/lahti/